Suomi haluaa 45 000 maahanmuuttajaa vuodessa eikä välitä mitä sen jälkeen tapahtuu
EK julkaisi maahanmuuttolinjauksensa vaalikaudelle 2027-2031. Taloudelliset perusteet ovat vahvat, mutta kukaan ei puhu siitä miten maahanmuuttajat pidetään Suomessa ja työllistetään kunnolla.
EK julkaisi viime viikolla maahanmuuttolinjauksensa vaalikaudelle 2027-2031. Pääviesti on selkeä: Suomi tarvitsee vähintään 45 000 maahanmuuttajan nettolisäyksen vuosittain, jotta talous pysyy pystyssä.
Samaa mieltä. Mutta dokumentti paljastaa tutun sokean pisteen, joka toistuu joka kerta kun Suomessa puhutaan maahanmuutosta. Suomi pyytää 45 000 ihmistä vuodessa, vaikka kotoutumispalvelut eivät toimi, korkeakoulujen urapalvelut eivät yhdistä opiskelijoita työnantajiin ja työllistämisohjelmat mittaavat aktivointia tulosten sijaan. Kun vastaanottava järjestelmä on näin heikko, ratkaisevaa on keitä valitaan ja miten heidät valmistellaan, ei se kuinka monta tulee.
Missä EK on oikeassa#
Tunnustus on paikallaan. EK tekee taloudellisen perustelun kiertelemättä. Huoltosuhde-ennusteet ovat murskaavia. Ilman jatkuvaa maahanmuuttoa Suomen demografinen yhtälö ei toimi. He sanovat sen suoraan, ja sillä on merkitystä ilmapiirissä, jossa maahanmuutosta keskustellaan ikään kuin se olisi vapaaehtoista.
Saatavuusharkinnan poistaminen on oikea ratkaisu. EK myöntää avoimesti, että se koskee nykyisellään vain murto-osaa ulkomaalaisista työntekijöistä, mikä tekee koko byrokratiakerroksesta vaikean perustella. Jos täydellinen poistaminen ei ole poliittisesti mahdollista, varasuunnitelma, eli yli 2 400 euron kuukausipalkkaisten töiden vapauttaminen, on pragmaattinen. Ehdotukseen sisältyy myös työnantajasertifiointi: yritykset joilla on puhdas historia, ei palkkaturvahakemuksia eikä verovelkoja, voisivat rekrytoida kokonaan ilman saatavuusharkintaa. Järkevä pikakaista.
EK havainnollistaa nykyisen lupajärjestelmän absurdiutta lainauksella joka kannattaa toistaa: "Siivooja saisi koodata sivutyönä ja koodari käydä iltaisin siivoamassa ilman uutta lupaprosessia." Tällä hetkellä tämä vaatii uuden oleskelulupahakemuksen. Jo se, että EK:n täytyy ehdottaa tätä uudistuksena, kertoo miten jäykkä nykyinen järjestelmä on.
Kahdeksan kuukauden yhtenäinen työnhakuaika työn menettämisen jälkeen on merkittävä ehdotus. Nyt työntekijä saa kolme kuukautta, erityisasiantuntija kuusi. EK haluaa kahdeksan kaikille. Tällä on enemmän merkitystä kuin miltä kuulostaa.
Miksi? Koska olemme seuranneet mitä tapahtuu kun maahanmuuttajat menettävät työpaikkansa Suomessa.
Pyöröovi on todellinen, eikä EK:n suunnitelma puutu siihen#
Vuonna 2025 Herizon seurasi 2 132 Suomessa asuvan maahanmuuttajan työllistymispolkuja. 203 menetti työpaikkansa. 182 löysi uuden työn ja menetti sen uudelleen. He ovat nyt työttömiä.
Lähes 400 ihmistä menetti työn tai joutui työttömyyskierteeseen yhden vuoden aikana, yhdessä yhteisössä.
EK:n dokumentti käsittelee maahanmuuttoa sisääntulon ongelmana. Saadaan ihmiset maahan, nopeutetaan lupia, vähennetään byrokratiaa. Nämä ovat oikeita prioriteetteja. Mutta työlupa ei ole päätepiste. Ei edes työtarjous.
EK ei kysy mitä tapahtuu palkkaamisen jälkeen. Datamme osoittaa, että järjestelmällinen tuki ensimmäisten 90 päivän aikana parantaa pysyvyyttä merkittävästi: työkulttuuri, viestintätavat ja arjen käytännöt Suomessa. Tämä on mallimme ydin, ja sen pitää olla vakio-osa jokaista työllistämisohjelmaa.
Kotoutumiskuilu on työnantajan ongelma#
EK:n ohjelmassa on laajat ehdotukset siitä, mitä valtion pitäisi tehdä. Nopeammat luvat. Digitaalinen identiteetti. Yhden luukun asettautumispalvelut. Verovähennykset muuttokuluista. Pohjoismaiset markkinointikampanjat.
Työnantajien oma vastuu puuttuu kokonaan.
Sanaa "perehdytys" ei mainita dokumentissa. Ei myöskään "pysyvyys." Lähimmäksi päästään lyhyellä maininnalla, että työnantajien pitäisi voida tehdä kirjauksia viranomaisrekistereihin työntekijöidensä puolesta. Se on hallintoa, ei kotoutumista.
Näemme tämän kuilun seuraukset joka päivä. Yleisin este kestävälle työllistymiselle ei ole osaaminen eikä kieli vaan ymmärrys siitä miten pohjoismaiset työpaikat oikeasti toimivat. Matalat hierarkiat jotka odottavat itseohjautuvuutta ensimmäisestä päivästä. Viestintätavat jotka eroavat perustavanlaatuisesti suurimmasta osasta maailmaa. Kirjoittamattomat säännöt joita kukaan ei kirjoita ylös, koska kenellekään ei tule mieleen.
Kun autamme ihmisiä ylittämään nämä erot, yli 40 ihmistä kuukaudessa työllistyy yhteisömme kautta. Mutta palkkaaminen on vasta puolet tarinasta. Työssä pysyminen vaatii panostusta myös työnantajalta. Kunnollinen perehdytys kansainvälisille työntekijöille, esihenkilöiden valmennus monikulttuuristen tiimien johtamiseen ja pysyvyyden seuranta taustan mukaan. Niin nähdään missä ihmiset putoavat pois ja miksi.
EK on oikeassa 1 600 euron rajasta#
EK toteaa selkeästi, ettei nykyistä 1 600 euron kuukausittaista tulorajaa työluville pidä nostaa. Olemme samaa mieltä, emmekä teoreettisesta syystä. On syytä huomata, että EK:n raportti ei koske pelkästään matalapalkkaisempia töitä. 45 000 maahanmuuttajan tavoite kattaa kaikki osaamistasot siivoojista ohjelmistokehittäjiin. Mutta 1 600 euron raja kertoo keitä Suomi oikeasti haluaa.
Kun rakensimme Freskan kotisiivoustoimintaa ja rekrytoimme Filippiineiltä vuonna 2018, kyse oli oikeista töistä, oikeilla uramahdollisuuksilla, ja tekijöistä jotka jatkoivat elämän rakentamista Suomessa. Rajan nostaminen olisi sulkenut jokaisen heistä ulkopuolelle. Siivoojat, keittiötyöntekijät, varastotyöntekijät, hoiva-avustajat, eli ihmiset ilman joita Suomen palvelutalous ei pyöri.
Maahanmuuttokeskustelussa "osaava työntekijä" tarkoittaa usein korkeaa palkkaa. Ei pitäisi. Siivooja joka tulee luotettavasti paikalle, oppii suomalaisen työkulttuurin ja rakentaa asiakaskunnan, on osaava. Hoivatyöntekijä joka huolehtii ikääntyneiden suomalaisten arjesta, on osaava. 1 600 euron raja tunnistaa tämän. Sen nostaminen olisi poliittinen valinta sulkea ulkopuolelle juuri ne työntekijät joita Suomi eniten tarvitsee.
Yleisin vasta-argumentti on, että Suomessa on jo tarpeeksi työttömiä. On. Mutta ne työttömät eivät muuta sinne missä työpaikat ovat eivätkä ota vastaan töitä joihin tekijöitä tarvitaan. Tämä ei ole suomalainen ilmiö. Ruotsissa ja Norjassa tilanne on sama. Kotimainen työttömyys ja työvoimapula elävät rinnakkain koska ne eivät ole sama ongelma. Työttömät ihmiset ja avoimet työpaikat eivät kohtaa läheskään niin paljon kuin maahanmuuton vastustajat antavat ymmärtää.
EK huomauttaa myös, että alueelliset elinkustannuserot täytyy huomioida tulorajoissa. 1 600 euroa Helsingissä ja 1 600 euroa Joensuussa eivät ole sama asia. Kuntakohtaisiin elinkustannusindekseihin sidottu alueellinen porrastus tekisi rajasta merkityksellisen kaikkialla, ei vain kaupungeissa joissa vuokrat ovat matalammat.
Perheenyhdistäminen vetää kahteen suuntaan#
EK haluaa kiristää opiskelijoiden perheenyhdistämistä korkeammilla tulorajoilla ja pakollisella vuoden asumisajalla ennen kuin perhe voi tulla. Samalla he argumentoivat, että Suomen täytyy pitää kansainväliset tutkinnon suorittaneet.
Ennen kuin pohditaan ovatko nämä ristiriidassa, on perustavanlaatuisempi ongelma. Merkittävä osa opiskelijoiden perheenyhdistämisistä koskee perheitä jotka eivät pärjää Suomessa taloudellisesti. Kaava on tuttu maahanmuuttopalveluissa: tiukalla budjetilla oleva opiskelija tuo puolison joka ei mene töihin, rahat eivät riitä, ja tilanne kertautuu asumisongelmiksi, tukiriippuvuudeksi ja pysähtyneeksi kotoutumiseksi koko perheelle.
Tämä ei ole perheenyhdistämisongelma vaan opiskelijavalinnan ja taloudellisen valmiuden ongelma. Jos Suomi sallii perheenyhdistämisen opiskelijoille, tulorajan täytyy vastata sitä mitä perheen elättäminen Suomessa oikeasti maksaa. Korkeakoulujen täytyy puolestaan olla rehellisiä tuleville opiskelijoille siitä, onko Suomessa opiskelu taloudellisesti realistista ihmiselle joka suunnittelee perheen tuomista. Jos yliopisto rekrytoi opiskelijoita jotka eivät realistisesti pysty elämään täällä, ongelma on jo sisäänotossa.
EK:n ehdotus korkeammista tulorajoista ja vuoden asumisvaatimuksesta on kohtuullinen lähtökohta. Mutta se luo myös aidon jännitteen. Jos sanot ihmiselle "haluamme sinun rakentavan urasi täällä" ja samalla teet perheen tuomisesta vaikeampaa, luot kannustimen lähteä. Monille uramahdollisuudet eivät voita erossa olemista puolisosta ja lapsista. Ratkaisu ei ole laskea rimaa vaan varmistaa, että Suomeen valitut opiskelijat pystyvät sen ylittämään.
Tähän liittyy suoraan EK:n toinen ehdotus: kotihoidontuen poistaminen. EK kehystää sen välttämättömäksi maahanmuuttajanaisten työllisyydelle ja lasten varhaiskasvatukseen pääsylle. Data tukee tätä. Tuki luo taloudellisen kannustimen jäädä kotiin, ja perheissä joissa toinen puoliso on jo valmiiksi työelämän ulkopuolella, se pitää kierteen yllä sen katkaisemisen sijaan. Kotoutuminen pysähtyy puolisolla, ja usein myös lapsilla.
Poliittisesti tuen poistaminen on räjähdysherkkää, ja EK tietää sen. He ovat kehystäneet sen tasa-arvotoimeksi, mikä tuo liittolaisia poliittisen kentän yli. Kestääkö kehystys äänestäjien edessä, riippuu siitä tuleeko mukana selkeä siirtymäsuunnitelma: laajennettu kunnallinen varhaiskasvatuskapasiteetti ja vaiheistus joka ei rankaise perheitä jotka jo nyt nojaavat tukeen.
Opiskelijat ovat ryhmä johon Suomi investoi ja jonka se menettää#
Lähes puolet kansainvälisistä tutkinnon suorittaneista lähtee Suomesta. EK tunnistaa tämän. Heidän ehdotuksensa, automaattiset valmistumisen jälkeiset oleskeluluvat, AMK- ja yliopistotutkintojen yhdenvertaisuus pysyvän oleskeluluvan suhteen ja harjoittelutukien kohdentaminen kansainvälisille opiskelijoille, ovat kaikki oikeita ja myöhässä. Mutta mikään niistä ei korjaa perusongelmaa: keitä ylipäätään rekrytoidaan ja onko heillä realistinen mahdollisuus rakentaa ura Suomessa.
EK:n opiskelijaosio ohittaa ydinongelman. Mikään Suomen järjestelmässä ei yhdistä kansainvälisiä opiskelijoita työnantajiin opiskeluaikana. Ne jotka jäävät, ovat tehneet harjoittelun, työskennelleet osa-aikaisesti alallaan tai rakentaneet ammatillisen verkoston ennen valmistumista. Ne jotka lähtevät, valmistuivat tyhjiöön: tutkinto kädessä, ei verkostoa, ei käsitystä siitä miten suomalainen rekrytointi toimii.
Tiedämme tämän koska näemme molemmat ryhmät. Herizonin yhteisössä on 285 korkeakouluharjoittelijaa. Järjestämme verkostoitumistapahtumia yritysten tiloissa: Solitalla, KONEella, Nordealla ja muilla. Opetamme käytännön urataitoja. Opiskelijat jotka tulevat yhteisömme kautta ja luovat kontakteja työnantajiin varhain, jäävät. Ne jotka luottavat pelkästään yliopiston urapalveluihin ja EURES-listauksiin, varaavat lentoja kotiin.
EK ehdottaa korkeakoulujen harjoittelutukien kohdentamista kansainvälisiin opiskelijoihin. Hyvä. Mutta pelkät harjoittelutuet eivät riitä, jos opiskelijat eivät tiedä miten Suomessa rekrytoidaan. Kansainväliset opiskelijat eivät epäonnistu osaamisen puutteen takia. He epäonnistuvat koska eivät ymmärrä, että Suomessa työpaikat tulevat verkostojen kautta. Kukaan ei opeta heille tätä. Yliopistot eivät. TE-palvelut eivät. Rekrymessut kahdellasadalla kävijällä ja vartin ständikeskusteluilla eivät.
Mikä toimii, on suora kontakti työnantajiin yhdistettynä konkreettiseen valmennukseen suomalaisen työelämän pelisäännöistä. Ei esite "suomalaisesta työkulttuurista" vaan oikeaa harjoittelua: verkostoitumista suomalaisessa kontekstissa, ymmärrystä siitä mitä matala hierarkia tarkoittaa arjessa, itseohjautuvuuden oppimista ympäristössä joka ei anna valmiita ohjeita.
EK ehdottaa myös pakollista suomen kielen koulutusta opiskelijoille. Samaa mieltä, varauksella. Koulutusta täytyy olla riittävästi tarjolla ensin. Nyt kielikurssien saatavuus vaihtelee rajusti. Toisaalla pääsee helposti, toisaalla jonotetaan kuukausia. Pakolliseksi tekeminen ilman tarjontapuolen korjaamista rankaisee opiskelijaa järjestelmän epäonnistumisesta.
EK:n ehdotus "oikean ja riittävän tiedon" jakamisesta Suomesta lähtömaissa on tärkeä mutta alimyyty. Liian moni kansainvälinen opiskelija saapuu Suomeen villin epärealistisilla odotuksilla työmarkkinoista, elinkustannuksista ja siitä kuinka helppoa jääminen on. Osa vastuusta on opiskelijoilla itsellään, mutta paljon siitä johtuu yliopistojen rekrytointimateriaalista. Jos Suomi veloittaa kansainvälisiltä opiskelijoilta lukukausimaksuja ja sitten kertoo heille, että työllistyminen on heidän oma ongelmansa, tietokuilu rekrytointivaiheessa on eettinen ongelma.
Yliopistoja täytyy mitata kansainvälisten valmistuneiden työllistymisellä ja pysyvyydellä. Jos oppilaitos rekrytoi 500 kansainvälistä opiskelijaa ja 400 lähtee Suomesta kahden vuoden sisällä valmistumisesta, kyseessä ei ole kansainvälistymisstrategia vaan tulostrategia. EK vihjaa vastuullisuuteen mutta ei nimeä sitä suoraan. Konkreettinen askel: julkaistaan työllistymis- ja pysyvyysluvut oppilaitoksittain vuosittain ja sidotaan osa kansainvälistymisrahoituksesta näihin tuloksiin. Jos yliopisto ei pysty työllistämään kansainvälisiä valmistuneitaan, sillä ei ole mitään asiaa rekrytoida heitä tässä mittakaavassa.
Tutkintojen tunnustaminen on pullonkaula jota kukaan ei halua omistaa#
EK vaatii ulkomaisten tutkintojen nopeampaa tunnustamista, erityisesti terveydenhuollossa ja koulutuksessa. EU/ETA-sairaanhoitajatutkinnot tunnustetaan, mutta prosessi EU:n ulkopuolisten tutkintojen osalta on tuskallisen hidas.
Demografista kiireellisyyttä on vaikea liioitella. Sote-alalle tarvitaan lähes 200 000 uutta työntekijää vuoteen 2035 mennessä nykyisen henkilöstön eläköityessä. Yli 85-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu. Suomessa ennustetaan olevan neljännesmiljoona muistisairasta vuoteen 2040 mennessä. Nämä eivät ole kaukaisia ongelmia vaan jo todellisuutta, eikä kotimaista työvoimaa niiden hoitamiseen ole.
Prosessi ei ole vain hidas vaan läpinäkymätön, epäjohdonmukainen ja turhauttava. Yhteisössämme on ihmisiä joilla on vuosien ammattikokemus ja asianmukaiset tutkinnot, ja jotka viettävät 12-18 kuukautta prosessissa jota kukaan ei osaa selkeästi selittää. Osa luovuttaa ja ottaa mitä tahansa työtä. Osa lähtee Suomesta.
Ehdotus pysyvistä täydennyskoulutusmalleista, lähihoitajatutkinto näyttönä ja polku lähihoitajasta sairaanhoitajaksi, on järkevä. Mutta kielikoulutus on se mihin useimmat juuttuvat. EK vaatii "kansallisesti rahoitettua yhtenäistä kielikoulutus- ja testausmallia." Teoriassa sellainen on. Käytännössä suomen kurssien saatavuus vaihtelee kunnittain, jonoissa odotetaan kuukausia, eivätkä kurssit juurikaan sovi työssäkäyville.
EK:n oma ehdotus muualla dokumentissa, kielikoulutus yhdistettynä työhön valtakunnallisesti, on suorassa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Jos tutkintojen tunnustaminen terveydenhuollossa on totta tarkoitettu, kielipolku täytyy rakentaa osaksi tunnustamisprosessia eikä jättää yksilön itse ratkaistavaksi omalla ajalla.
EK puhuu kotoutumisesta. Me teemme sitä.#
EK:n kotoutumisosio on toivelista asioista joiden pitäisi jo olla olemassa. Kielikoulutus joka sopii työssäkäyville, kotoutumispalvelut myös työperäisille maahanmuuttajille ja heidän puolisoilleen, monikielinen yhteiskuntaorientaatio, koulupaikat vieraskielisille lapsille kesken lukuvuoden, nuorten harrastustoiminta.
Kaikesta samaa mieltä. Herizon on tuottanut suurimman osan tästä omin voimin jo vuosia, ilman kuntabudjetteja ja ilman julkisia hankintasopimuksia.
Tärkein kohta EK:n kotoutumisosiossa koskee näkymätöntä ryhmää. Työelämän ulkopuolella olevien, erityisesti kotona lapsia hoitavien, täytyy pysyä kotoutumispalveluiden piirissä. Kyse on maahanmuuttajapuolisoista, valtaosin naisista, jotka putoavat kotoutumisen mustaan aukkoon. He eivät ole työvoimajärjestelmässä joten TE-palvelut eivät näe heitä. He eivät ole koulutuksessa joten yliopistot eivät näe heitä. He ovat kotona, yksin, ja heidän kotoutumisensa kulkee taaksepäin.
Näemme tämän jatkuvasti. Työssäkäyvä kumppani kotoutuu työn kautta. Kotona oleva puoliso ei. Vuodet kuluvat. Perheen kotoutuminen pysähtyy koska toinen puolisko on näkymätön järjestelmälle.
EK:n ehdotus kotihoidontuen poistamisesta kohdistuu osittain tähän ryhmään. Mutta taloudellisen kannustimen poistaminen kotiin jäämiselle ei automaattisesti luo polkua työmarkkinoille. Tarvitaan myös päivähoitopaikkoja, kielikursseja ilman puolen vuoden jonoja ja joku joka osaa selittää miten suomalainen yhteiskunta oikeasti pyörii. Ei viranomaisen esitteestä vaan kasvotusten, ihmiseltä joka on käynyt saman läpi. Sitä yhteisöpohjainen kotoutuminen tarjoaa.
EK mainitsee maahanmuuttajajärjestöt dokumentissa kerran, hyväksikäyttöosiossa, ehdottaen tukea niiden kyvylle auttaa työpaikkahyväksikäytön uhreja. Se kehystää yhteisöt kriisitoimijoiksi, ei kotoutumisen perustaksi. Erolla on merkitystä. Jos yhteisötukea rahoitetaan vasta kun jokin on mennyt pieleen, ohitetaan mahdollisuus estää ongelmat etukäteen.
EK haluaa kuntien hoitavan kotoutumisen. Kuntien historiallinen suoriutuminen ei rohkaise. Herizon auttaa noin 40 ihmistä kuukaudessa työllistymään murto-osalla siitä resurssimäärästä jolla kunnalliset työvoimapalvelut operoivat. Teemme sen yhteisön, vertaisverkostojen ja suorien työnantajayhteyksien kautta. Kunnalliset palvelut pyörittävät ohjelmia, kirjoittavat raportteja ja mittaavat osallistumista. Me mittaamme saiko joku oikeasti töitä.
Kuntien korvaaminen uusista kotoutumisvastuista on välttämätöntä, mutta taustalla on oletus että kotoutuminen hoituu instituutioiden kautta. Se ohittaa sen mikä oikeasti toimii. Vertaisverkostot. Ihmisten opastaminen arjessa. Joku joka puhuu kieltäsi ja selittää suomalaisen työelämän pelisäännöt omasta kokemuksestaan. Tämä ei ole kiva lisä kunnallisiin palveluihin. Monille maahanmuuttajille se on ainoa kotoutumistuki joka oikeasti tavoittaa heidät. Kuntien täytyy voida rahoittaa yhteisöjä akkreditoituina palveluntuottajina tulosperusteisesti: työllistyminen, kielitaidon kehittyminen, sosiaalinen kiinnittyminen. Jos yhteisö tuottaa parempia tuloksia pienemmillä kustannuksilla, rahoituksen kuuluu ohjautua sinne.
Työnhakuviisumi voi olla dokumentin tärkein ehdotus#
EK ehdottaa kansallista työnhakuviisumia pisteytysjärjestelmällä joka esikarsii hakijat ennen työtarjousta. TEM valmistelee toteutettavuusselvitystä kesään 2026 mennessä.
Tämä voi olla dokumentin merkittävin muutos. Logiikka kääntyy: "löydä työ, sitten saat luvan tulla" muuttuu muotoon "tule, sitten löydä työ." Se vastaa paremmin sitä miten maahanmuutto oikeasti toimii. Mutta se nostaa myös valinnan panoksia. Jos Suomen kotoutumispalvelut ja korkeakoulujen urapalvelut eivät pysty tukemaan jo täällä olevia riittävästi, työnhakuviisumi ilman merkityksellisiä laatukriteerejä pahentaa ongelmaa.
Pisteytysjärjestelmän suunnittelulla on valtava merkitys. Jos painotetaan pelkästään muodollisia pätevyyksiä ja palkkaodotuksia, järjestelmä suosii samaa kapeaa joukkoa jota nykyiset erityisasiantuntijakategoriat jo palvelevat. Jos taas tunnistetaan käytännön osaaminen, sopeutumiskyky, alakohtainen kokemus ja kielenoppimisen potentiaali, avautuu polkuja kaikentasoisille osaajille joita Suomi tarvitsee.
Yhteisössämme pitkällä aikavälillä parhaiten pärjäävät eivät aina ole niitä joilla on parhaat paperit. He ovat niitä jotka sopeutuvat, rakentavat verkostoja ja oppivat kirjoittamattomat säännöt. Pisteytysjärjestelmä joka ei tavoita näitä ominaisuuksia, toistaa nykyisen järjestelmän vinoumat. Selvitykseen täytyy sisältyä pilotti jossa testataan painotuksia alakohtaiselle kokemukselle, aiemmalle kotoutumiselle Pohjoismaissa ja kielenoppimiselle. Muuten pisteytys on vain uusi tapa poimia ihmisiä joilla on jo vaihtoehtoja muualla.
EK ehdottaa myös, että työnhakuviisumin aikana työn löytänyt voisi hakea työperusteista oleskelulupaa Suomesta käsin ilman tarvetta poistua ja palata. Käytännön parannus joka poistaisi yhden järjestelmän absurdeimmista kitkakohdista.
Yrittäjyys puuttuu kokonaan#
EK:n koko dokumentti rakentuu työllistymisen ympärille. Yrittäjyydestä ei ole yhtäkään mainintaa.
Vuonna 2025 yhteisössämme 72 ihmistä pyöritti yritystä. 31 heistä, eli 43 prosenttia, perusti yrityksensä samana vuonna. Nämä eivät ole hypoteettisia yrittäjiä julkisessa ohjelmassa vaan oikeita ihmisiä jotka rakentavat oikeita yrityksiä Suomessa, maksavat veroja ja palkkaavat ihmisiä.
Suomen maahanmuuttokeskustelu kohtelee maahanmuuttajia työntekijöinä. EK:n dokumentti ei ole poikkeus. Mutta kun yhteisössä on lähes 3 000 ihmistä yli sadasta maasta, osa heistä perustaa yrityksiä. Ja silloin he kohtaavat järjestelmän joka ei tiedä mitä heille tehdä. Pankkiasiointi on painajainen, yrityksen rekisteröinti on sekavaa ja oleskelulupajärjestelmä on rakennettu työsuhteen ympärille, ei yrittäjien. EK ehdottaa finanssisektorin ja valtiovarainministeriön yhteistyötä pankkipalveluiden saatavuuden parantamiseksi, mikä on askel eteenpäin, mutta yrittäjyysnäkökulma puuttuu muuten kokonaan.
Jos Suomi haluaa 45 000 ihmistä vuodessa, osa heistä on yrittäjiä. Tarvitaan startup-oleskelulupapolku joka ei edellytä työnantajaa, yhdistettynä käytännön tukeen yrityksen perustamiseen, pankkiasiointiin ja arvonlisäverotukseen. Sama infrastruktuuri on jo olemassa suomalaisille perustajille. Ei tarvitse keksiä mitään uutta, riittää että se avataan myös maahanmuuttajille.
Talent Boost ja Suomen markkinointiongelma#
EK haluaa jatkaa ja laajentaa Talent Boost -ohjelmaa, ulottaa sen työntekijätason rooleihin, aloittaa pohjoismaisen yhteistyön maabrändäyksessä ja varmistaa että suurlähetystöt ja Business Finland edistävät Suomen houkuttelevuutta.
EK on oikeilla jäljillä. Suomella on markkinointiongelma, ja useimmat potentiaaliset maahanmuuttajat eivät tiedä mitä Suomi tarjoaa. Mutta EK:n ratkaisu on ylhäältä ohjattua viranomaismarkkinointia: suurlähetystökampanjoita, Business Finlandin esitteitä ja virallista Talent Boost -ohjelmointia.
Mikä oikeasti houkuttelee ihmisiä maahan? Muut ihmiset. Puskaradio. Yhteisö. Joku omasta maastasi joka asuu Suomessa ja kertoo rehellisesti millaista täällä on, hyvine ja huonoine puolineen.
Kun joku Nigeriasta, Filippiineiltä tai Intiasta harkitsee Suomea, hän ei lue Business Finlandin verkkosivuja. Hän kysyy ihmisiltä jotka ovat olleet täällä. Maahanmuuttajat jotka käyvät töissä, pyörittävät yrityksiä ja elävät suomalaista arkea ovat vakuuttavampia kuin mikään viranomaiskampanja.
Talent Boostin laajennus työntekijätason rooleihin on myöhässä. Nykyinen keskittyminen korkeasti koulutettuihin asiantuntijoihin ohittaa todellisuuden: Suomi tarvitsee ihmisiä kaikilla osaamistasoilla. EK tukee myös EU:n yhteisen osaaja-alustan (EU Talent Pool) käyttöönottoa, joka avaisi suomalaisille työnantajille laajemman hakijajoukon. Molemmat ovat oikeita askeleita, mutta toteutuksessa täytyy olla mukana yhteisöpohjaiset toimijat, ei pelkästään viranomaiset ja suurlähetystöt.
Kausityöntekijöiden ja turvapaikanhakijoiden työllistäminen ei ratkea lupien nopeuttamisella#
EK:lla on kokonainen osio kausityöntekijöistä joka ansaitsee huomion. He ehdottavat digitaalista identiteettiä, luotettavien työnantajien rekisteriä ja kausityöntekijöiden oikeutta tehdä myös muuta työtä kausityön ohella. Tällä on merkitystä, koska kausityö on yksi hyväksikäytön korkeimman riskin aloista ja joustavuuden lisääminen vähentää riippuvuutta yksittäisestä työnantajasta.
EK ehdottaa myös turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuden aikaistamista. Nyt siihen menee kolme kuukautta matkustusasiakirjalla, kuusi ilman. Aikaistaminen on järkevää, mutta se ei muuta perusongelmaa. Turvapaikanhakijat ovat työllistymisen kannalta vaikein ryhmä: kielitaito puuttuu, tutkinnot eivät ole tunnustettuja, verkostoja ei ole ja työnantajat eivät tiedä miten palkata heitä. Nykyiset kotoutumispalvelut eivät pysty työllistämään edes niitä maahanmuuttajia joilla on työlupa valmiina. Jos järjestelmä ei toimi heille, se ei toimi turvapaikanhakijoille sen enempää. Työnteko-oikeuden aikaistaminen ilman toimivaa työllistämispolkua on lupaus jota kukaan ei lunasta.
Hyväksikäytön torjunta ja lupaprosessin hitaus#
Hyväksikäytön torjuntaosio, rangaistusmaksut vilpillisille työnantajille, parempi viranomaisten välinen tiedonvaihto ja vahvemmat valvontaresurssit, on dokumentin yksityiskohtaisin osa. EK ansaitsee tästä tunnustuksen. Se, että elinkeinoelämä lobbaa vahvempaa valvontaa hyväksikäyttäviä yrityksiä vastaan, on uskottavaa ja välttämätöntä, jos Suomi haluaa lisätä maahanmuuttoa lisäämättä hyväksikäyttöä. He ehdottavat myös laskutuspalveluyritysten rekisteröintivelvollisuutta pikavippifirmojen tapaan, mikä sulkisi porsaanreiän jota osa pahimmista hyväksikäyttäjistä käyttää.
Lupakäsittelyehdotukset olisivat mullistavia. Nyt työtarjouksen saanut joutuu käymään peräjälkeen suurlähetystössä, DVV:ssä, verotoimistossa, pankissa ja mahdollisesti poliisiasemalla. Näemme jatkuvasti miten tämä viivyttää työnantajia ja lannistaa työntekijöitä. EK:n ehdottama kahden viikon käsittelyaika ja automaattinen hyväksyntä määräajan ylittyessä ovat oikea suunta. Seuraava askel on koko ketjun digitalisointi päästä päähän niin, että yksi hakemus käynnistää DVV-rekisteröinnin, veronumeron ja pankkitilin avaamisen rinnakkain, ei peräkkäin.
EK kertoo miksi Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, mutta ei mitä heille ollaan velkaa#
EK:n ohjelma on hyvä lähtökohta. Nopeammat luvat, vähemmän byrokratiaa, digitaalinen identiteetti, parempi tutkintojen tunnustaminen. Kaikki tämä täytyy toteuttaa.
Mutta Suomen maahanmuuttohaaste ei ole vain ihmisten saaminen maahan. Kyse on siitä mitä tapahtuu sen jälkeen. Niin kauan kuin kuntien työvoimapalvelut ja korkeakoulujen urapalvelut toimivat näin heikosti, Suomen täytyy olla paljon tarkempi siinä keitä valitaan ja miten heidät valmistellaan.
Työnantajien täytyy ottaa vastuu työpaikkaintegraatiosta, ei valtion rahoittamana lisäpalveluna vaan osana liiketoimintaa. Kunnon perehdytys joka huomioi kulttuuriset odotukset. Pysyvyyden seuranta. Esihenkilöiden valmennus kansainvälisten tiimien johtamiseen. Yritykset jotka tekevät tämän hyvin, pitävät kansainväliset työntekijänsä. Ne jotka eivät, ruokkivat pyöröovea.
Kannustinrakenteella on merkitystä. Kun työvoimapalveluille maksetaan riippumatta siitä työllistyykö kukaan, painetta parantamiseen ei ole. Kun rahoitus sidotaan todellisiin työllistymistuloksiin, koko järjestelmän on pakko suoriutua. Tämä koskee kuntia, yksityisiä palveluntuottajia, yliopistoja ja jokaista ohjelmaa joka väittää auttavansa ihmisiä töihin. Jos ohjelma pyörii vuosia tuottamatta mitattavia tuloksia, sen rahoitus täytyy lopettaa. Tuloksia tuottavat organisaatiot ovat niitä joille resurssit kuuluvat.
Vertaistuki, arjen opastus ja käytännön apu jota Herizonin kaltaiset toimijat tarjoavat ei näy missään EK:n visiossa. Kaikki kulkee kuntien ja viranomaisten kautta. Mutta kunnalliset palvelut eivät tuota tuloksia, eivätkä ne pysty tarjoamaan sitä mitä yhteisö saman kokemuksen läpikäyneistä ihmisistä pystyy.
Työllistymisen jälkeinen tuki ansaitsee yhtä paljon panostusta kuin rekrytointi. Ensimmäiset 90 päivää työssä on suurimman riskin vaihe. Jos Suomi haluaa tosissaan pitää 45 000 ihmistä vuodessa, sen täytyy ottaa tosissaan mitä noina 90 päivänä tapahtuu.
Ja seurannan infrastruktuuri täytyy rakentaa. Pelkät työllistymisluvut eivät kerro työllistymisen pysyvyydestä. Tarvitaan seurantaa irtisanomisista, uudelleentyöllistymisen aikatauluista ja pyöröovi-ilmiöstä. Sitä mitä ei mittaa ei voi korjata.
EK on esittänyt miksi Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Seuraavaksi täytyy kertoa miten heidät pidetään täällä ja työllistetään kunnolla. Konkreettisesti: työnantajille pysyvyystavoitteet ja raportointivelvollisuus kansainvälisten työntekijöiden osalta. Korkeakouluille julkiset työllistymisluvut oppilaitoksittain ja rahoituksen sitominen niihin. Kunnallisille työvoimapalveluille tulosperusteiset sopimukset joissa maksetaan työllistymisestä, ei osallistumisesta. Ja yhteisöpohjaisille toimijoille pääsy akkreditoitujen palveluntuottajien joukkoon niin ettei kotoutumistyö pyöri vapaaehtoisvoimin.
